Bauer Water Technology - Water solutions for housing.

Kiinteistön putkiston saostumat poistuivat Bauerin magneettisella vedenkäsittelyllä

Lappeenrannan opiskelija-asuntosäätiön kiinteistöissä pidetään lämmitysvesiverkoston putket puhtaina Bauerin vaihtuvataajuuksiseen magneettikenttään perustuvalla järjestelmällä.

Yhdeksi syyksi lämmitysputkiston ahtautumiseen on pidetty lämmitysputkistojen äänenvaimennukseen 1990-luvulla käytettyjä joustinliittimiä ja -letkuja. Niiden läpi pääsee happea vedenkiertoon, mikä aiheuttaa ruostumista, sakkautumista, kalkkeutumista ja syöpymistä putkistoissa sekä venttiileissä. Lämmitysveden runsaskalkkisuus, silikaattisuus ja rautaisuus voi vielä heikentää tilannetta. Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiö LOAS kärsi vakavista tukkeutumishaitoista lämmitysjärjestelmissään 1990-luvun jälkipuoliskolla. Putkistoja jouduttiin tavan takaa avaamaan ja puhdistamaan, mikä aiheutti turhia kustannuksia ja häiritsi asumista asuntojen kylmentyessä talvella.

– Lisäsimme muutaman vuoden ajan kemikaaleja lämmitysjärjestelmien kiertoveteen, mutta pulma ei korjaantunut vaan ennemminkin paheni. Muitakin ratkaisukeinoja yritimme, mutta niistä ei ollut apua. Ongelmat koskivat etenkin silikaattipitoisesta pohjavedestä otettua kiertovettä. Keinotekoisesta pohjavedestä aiheutuneet ongelmat olivat pienempiä, toiminnanjohtaja Seppo Muukkonen kertoo.

Kokemukset vakuuttivat Bauerin vedenkäsittelyratkaisun eduista

– Kuulin saksalaisesta vedenkäsittelyjärjestelmästä kiintoisan esittelyn eräillä neuvottelupäivillä. En heti uskonut asiaan. Päädyimme kokeilemaan sitä vasta laitetoimittajan Suomen-edustajan vakuutettua, että saamme rahat takaisin, jollei järjestelmä tehoa vuodessa, Muukkonen kertoo.

Innovaatio oli syntynyt Keski-Euroopassa, missä vesi on yleensä Suomea kalkkipitoisempaa ja putkistojen tukkeutumisriski suurempi. Siellä vedenkäsittelyjärjestelmiä käytetään yleensä käyttövesiverkostoissa, mutta Suomessa se otettiin käyttöön myös kaukolämpöverkostoihin.

Nopeasti näkyviä tuloksia vaikutuksia

LOASin valitsema ratkaisu perustuu vaihtuvataajuuksiseen magneettikenttään, joka muokkaa vedessä olevia mineraaleja niin, että putkien saostumat pilkkoontuvat. Seppo Muukkosen ja tuolloin LOASin huoltotyöjohtajana toimineen Seppo Rapin mukaan käsittelylaitteiston teho alkoi ilmetä alle vuodessa.
– Suotuisat vaikutukset todentuivat putkistojen tarkemmilla tutkimuksilla ja myös silminnähden, kun sivuvirtasuodattimiin kertyi runsaasti putkiston seinämistä irronnutta sakkaa ja töhkää.

– Vuoden kuluttua emme halunneet luopua järjestelmästä ja ryhdyimme asentamaan niitä järjestelmällisesti uusiin sekä peruskorjattaviin kiinteistöihimme. Oli se uskomatonta mutta totta, ihmettelee Seppo Muukkonen.

Kaikkiaan Bauerin järjestelmiä on 15:ssä LOASin kiinteistössä. Muutamia on asennettu myös käyttövesiverkostoon. Seppo Rapi muistaa, että huoltokäynnit vähenivät olennaisesti, samoin asukkaiden valitukset kylmistä lämpöpattereista.

– Pahin tapaus oli, kun jouduimme parin vuoden päästä korjaamaan uudelleen tukkeutuneet putkistot ja venttiilit. Suurin syyllinen oli joustinletku, joka päästi happea suljettuun vedenkiertoon. Omana aikanani vedenpuhdistuslaite asennettiin myös yhden talon käyttövesijärjestelmään. Sen jälkeen putkiston pistesyöpymät ja vuodot lakkasivat.

– Nykyisin riittää suodattimien pesu tai vaihto neljä, viisi kertaa vuodessa. Omat huoltomiehemme tekevät perushuoltotyöt. Vedenkäsittelyjärjestelmä on yksinkertaisuudessaan huoltovapaa, koska siinä ei ole juurikaan kuluvia osia.

Tarvittaessa saamme apua maahantuojalta, joka hoitaa järjestelmätoimitukset asennuksineen ja säätöineen avaimet käteen -periaatteella, kertoo LOASin toiminnanjohtaja Timo Nurmi.

Bauer-vedenkäsittelyjärjestelmä säästää myös energiaa

Timo Nurmi sekä LOASin kiinteistöjen talotekniikkaa suunnitellut lappeenrantalainen lvi-insinööritoimistoyrittäjä Joni Kakko uskovat, että vedenkäsittelyjärjestelmä voi säästää myös energiaa lämmitysjärjestelmän tehon säilyessä avoinna pysyvissä putkistoissa.

– Emme ole mitanneet ja vertailleet kaukolämmön energiakulutusta niin, että asiasta olisi tutkittua tietoa. Järkisyyt kuitenkin puoltavat energiasäästöjen syntymistä, arvioi Timo Nurmi.

Arviot saavat tukea Kuopion-kokemuksista; laitetoimittajan mukaan keskisuuren asuntoyhtiön kaukolämmön kulutus väheni Kuopion Energian mittausten perusteella huomattavasti, kun kiinteistöön asennettiin viime vuosikymmenen lopulla vaihtuvataajuuksiseen magneettikenttään perustuva lämmitysveden puhdistusjärjestelmä.

Mukana VTT:n InSert-hankkeessa

Magneettikenttään perustuva eli kemikaaliton vedenkäsittelyjärjestelmä oli mukana vuonna 2009 päättyneessä VTT:n InSert-hankkeessa. Tavoitteena oli etsiä uusia hankinta- ja palveluratkaisuja linjasaneerauksiin, joihin luetaan mukaan rakennuksen vesi- ja viemärijohtojen uusiminen tai korjaaminen sekä tarvittaessa myös patteriverkoston uusiminen.

InSert-tutkimukseen liittyvässä kerrostalokohteessa kemikaaliton vedenkäsittelyjärjestelmä asennettiin kylmävesiverkoston runkolinjaan välittömästi vesimittarin jälkeen. Laitteen asentamisen jälkeen myös asukkaat olivat tehdyn kyselyn perusteella pääsääntöisesti tyytyväisiä käyttöveden makuun, hajuun ja väriin sekä veden lämpötilan tasaisuuteen suihkun aikana sekä sekoittajien toimivuuteen.

Putkiston käyttöikää voidaan lisätä

InSert-raportin mukaan muuttuvataajuuksista magneettikenttää käyttämällä putkiston käyttöikää voidaan lisätä. Menetelmällä voidaan poistaa saostumista johtuvat virtaushäiriöt ja siten ehkäistä korroosiota.

– Lappeenrannan kaupungin vuokrataloyhtiö on asennuttanut vedenkäsittelyjärjestelmiä kiinteistöjensä lämmitysverkostoihin. Kokemukset ovat sielläkin positiivisia.

Huolto-, korjaus- ja energiasäästöjen ohella asuintilojen lämpötilavaihtelut ovat vähentyneet vedenkäsittelyjärjestelmän ansiosta. Enää eivät venttiilit jumiudu syksyisin ja talvisin vedenkierron vilkastuessa eikä putkistoja tarvitse ilmata, kertoo Joni Kakko.

 

 


Kysy lisää

Käsittelemme  henkilötietoja noudattaen tietosuojalainsäädäntöä sekä hyvää tiedonhallinta- ja käsittelytapaa. Tutustu tietosuojaselosteeseemme tästä.

Bauer-suunnitteluopas

Bauer-suunnitteluopas on tarkoitettu LVI-alan ammattilaisille. Se antaa yksityiskohtaista tietoa laitteiston asennuksesta.


puhdasta fysiikkaa

Bauer-vedenkäsittelylaitteen toiminta perustuu sähkömagneettiseen virtaavan veden käsittelyyn. Vaihtuvataajuuksinen magneettikenttä muuttaa veden mineraalihiukkaset kiteiksi, jotka eivät tartu putkistojen seinämiin. Syntyneet kiteet puhdistavat putkistoa irrottamalla jo olemassa olevia saostumia ja kerrostumia.

Bauer_Vedenkäsittelylaitteen_periaate/Bauer water technology principle

REFERENSSIT

Sulje

Tilaa Bauer-suunnitteluopas

Tilaamalla suunnitteluoppaan saat yksityiskohtaista tietoa Bauer-vedenkäsittelylaitteen valinnasta ja asennuksesta.