Bauer Water Technology - Water solutions for housing.

Kemikaaliton vedenkäsittely poisti asuintalon vesiputkistojen saostumat

Bauer-vedenkäsittelylaitteisto laite maksaa itsensä takaisin ja samalla asumismukavuus lisääntyy kun talon putket puhdistuvat ja saostumat postuvat.

Ulvilan vesi on hyvin kalkkipitoista. Kuivuessaan kalkki jättää valkoisia laikkuja vesihanoihin, kaakeleihin, lavuaareihin ja saunan lasioveen. Valkoinen kalkkikerros kuorruttaa myös vedenkeitintä ja astianpesukonetta. Suihkussa vesi pistelee selkään kuin neulat, koska kalkki on tukkinut suihkun suuttimen reiät. Jos vesi jättää tällaisia jälkiä paikkoihin, joita pyyhitään ja pestään, miltä köhän vesiputkistot näyttävät sisäpuolelta?

Kaasmarkussa asuvalle Jari Keskimäelle tämä kaikki oli hyvin tuttua. Hän joutui esimerkiksi keittiönhanan sisuskalut vaihtamaan kolme kertaa muutaman vuoden sisällä, kun hana alkoi tiputtamaan. Käydessään messuilla Porissa hän pysähtyi pisteeseen, jossa esiteltiin kemikaalitonta vedenkäsittelyä.

Kemikaaliton järjestelmä auttoi

Bauer-vedenkäsittelylaitteen sanottiin pehmentävän putkistojen saostumia sähkömagneettisesti, jolloin vesiputket puhdistuvat. Keskimäelle asennettiin laitteisto seuraavana pääsiäisenä.

– Ensimmäisen havainnon vaikutuksista tein suihkussa. Kun pesin hiuksiani, en meinannut saada shampoota huuhdeltua pois. Ajattelin,että onpa huono laite, jos se lisää veden kulutusta. Jo seuraavalla kerralla kuitenkin huomasin, että vähempi määrä shampoota riittää, Keskimäki kertoo.

– Nyt vesi puhdistaa ja avaa, kun ennen se tahrasi ja tukki, kertoon talon omistaja Jari Keskimäki. Meillä on vähennetty shampoon ja muiden pesuaineiden lisäksi pyykinpesuainetta.

Eroon valkoisesta töhnästä

Kaksi kuukautta vedenkäsittelylaitteiston asennuksen jälkeen on Jari Keskimäki huomannut myös muita vaikutuksia.

– Kun pesin auton, tuulilasiin ei jäänyt valkoista töhnää, vaikken muistanutkaan sitä kuivata. Ennen lasinpuhdistamiseen olisi tarvittu karhunkieltä ja tinneriä, hän nauraa.

– Lavuaarin pohjat ovat puhdistuneet itsestään ja vedenkeittimen pohja kiiltelee puhtauttaan.

– Kaikkein selvimmin muutoksen huomaa kuitenkin rantasaunan padassa. Olemme nyt saunoneet siellä neljä kertaa laitteiston asentamisen jälkeen ja padan sisäpinta on lähtenyt puhdistumaan.

– Olen pari kertaa vuodessa liottanut suihkujen sihdit etikkavedessä ja tökkinyt reiät auki. Nyt sihdit ovat auenneet itsestään. Vessan käsisuihku oli aivan valkoinen ja jo nyt kahden kuukauden jälkeen tulee jokaisesta reiästä vesi, Jari Keskimäki myhäilee tyytyväisenä.

Jos vesi ennen tukki ja tahrasi,nyt se avaa ja puhdistaa.

Toimii itsestään

Bauer-vedenkäsittelylaitteistoja on Suomessa asennettu satoihin omakotitaloihin ja tuhansiin asunto-osakeyhtiöihin.

– Omakotitaloasukkaat harkitsevat tarkkaan parin tuhannen tai tuhannenkin euron hankintoja. Asunto-osakeyhtiössä investointi jakautuu tietenkin useamman asukkaan kesken, Taina Matintalo Bauer Watertechnology Oy:stä kertoo.

Bauer-vedenkäsittelylaitteisto on pitkäikäinen ja jää pysyvästi osaksi kiinteistön putkistoa, Satakuntaan vedenkäsittelylaitteiston asennuksia tehnyt putkimies Tarmo Välimäki huomauttaa.

– Asennuksen jälkeen laite hoitaa itse itseään. Riittää,että laittaa töpselin seinään. Laitetta ei tarvitse huoltaa.

– Ajan kanssa laite maksaa itseään takaisin ja samalla asumismukavuus lisääntyy, Matintalo lisää.

 

 

 

 


Kysy lisää

Bauer-suunnitteluopas

Bauer-suunnitteluopas on tarkoitettu LVI-alan ammattilaisille. Se antaa yksityiskohtaista tietoa laitteiston asennuksesta.


Ei magiaa vaan puhdasta fysiikkaa

Bauer-vedenkäsittelylaitteen toiminta perustuu sähkömagneettiseen virtaavan veden käsittelyyn. Vaihtuvataajuuksinen magneettikenttä muuttaa veden mineraalihiukkaset kiteiksi, jotka eivät tartu putkistojen seinämiin. Syntyneet kiteet puhdistavat putkistoa irrottamalla jo olemassa olevia saostumia ja kerrostumia.

Bauer_Vedenkäsittelylaitteen_periaate/Bauer water technology principle

REFERENSSIT

Sulje

Tilaa Bauer-suunnitteluopas

Tilaamalla suunnitteluoppaan saat yksityiskohtaista tietoa Bauer-vedenkäsittelylaitteen valinnasta ja asennuksesta.